Suurin osa pohjoismaalaisista ja varmasti moni muunkin
maalainen tuntee H.C. Andersenin klassiset sadut. Itsekin muistan useita
Andersenin satuja ja Pieni merenneito on yksi ikisuosikeistani. Pieni
tulitikkutyttö aiheutti muistaakseni suuria surunhetkiä omassa lapsuudessani.
Nyt luettuani sen uudelleen pidän satua erittäin kauniina.
Tässä vaiheessa haluan sanoa, että aion tulevaisuudessa vältellä suurempia juonipaljastuksia, mutta tästä sadusta en pysty kirjoittamaan haluamallani tavalla paljastamatta siitä oikeastaan kaikkea. Eli jos tätä nyt sattuu lukemaan joku, joka ei missään nimessä halua juonipaljastuksia ikivanhasta klassikkosadusta, silmät kiinni nyt.
Pieni tulitikkutyttö on pääasiassa tarina kuolemasta.
Tarinan päähenkilö on pieni tyttö, jonka koko perhe on niin köyhä, että tytön
on kaupiteltava tulitikkuja ulkona kylmänä uudenvuoden aattona. Hän päätyy lämmittelemään tulitikkujen lämmössä ja näkee ihania näkyjä, mutta paleltuu lopulta kuoliaaksi. Sadussa kohtaavat idealismi ja kyynisyys. Toisaalta
tulitikkutyttö on viaton ja hänen kuolemanjälkeinen kokemuksensa kuvataan
hyvänä, mutta toisaalta hän on kasvanut hankalassa perheessä ikävissä oloissa
ja hänen kuolemansakin olisi ollut helppo välttää, jos joku kadulla kulkevista
ihmisistä olisi viitsinyt pysähtyä auttamaan tai edes ostamaan tulitikkuja. Sen
sijaan yksi poika jopa sieppaa tytöltä tohvelin, minkä seurauksena tyttö joutuu
viettämään viimeiset hetkensä hangessa paljain jaloin.
Satu voi olla piristävä kertomus siitä, että kärsimyksen
jälkeen seuraa jotain hyvää, mutta sitä on mahdollista lukea myös hyvin eri
tavalla. Minulle tuli satua lukiessa mieleen Terry Pratchettin Hogfather (suomeksi Valkoparta karjupukki) -kirja, jossa Kuolema tulee korjaamaan pientä tulitikkutyttöä, muttei ole siitä lainkaan
iloinen vaikka hänen palvelijansa mukaan pienten tulitikkutyttöjen kuolema on
normaali osa talvisaikaa. Ihmiset voivat silloin tuntea olonsa paremmaksi tietäessään,
että heillä menee ainakin paremmin kuin tytöllä, ja lisäksi tytöllä on kuoleman
jälkeen hyvä olla. Tämä sai minut miettimään, että saduista on hyvä joskus
keskustella, sillä ”No ainakin minulla menee paremmin kuin tuolla toisella” ei
ehkä ole sellainen viesti, mitä saduista olisi hyvä jäädä käteen – ja selvästi
sir Pratchettkin oli samaa mieltä. Myös se, että monet olettavat
kuolemanjälkeisen elämän olevan mukavaa ei tarkoita, että kuolevan ihmisen voi
vain jättää ilman apua. Toisaalta aina ei tarvitse ryhtyä analysoimaan liikaa
sitä, mitä lapset sadusta oppivat vaan antaa heidän tunnelmoida ja eläytyä
siihen kaikessa rauhassa, sillä olipa heidän kokemuksensa siitä iloinen,
surumielinen, ahdistava tai vaikka vahingonilontäyteinen, on se silti aito ja jokaiselle
aivan oma kokemus.
Pieni tulitikkutyttö sopii rauhallisiin satuhetkiin, jolloin
todella hiljennytään kuuntelemaan. Kirjassa, josta sadun luin oli Otto S.
Svendin kaunis vesivärikuvitus, mutta ilman kylmyyden, tytön palelemisen ja
tulen liekkien avulla nähdyt näyt on kuvailtu niin elävästi, että ne pystytään
tuntemaan ja näkemään ilman kuviakin. Satu on surullinen ja jopa hieman
masentava, mutta se on myös kaunis ja hyvä esimerkki sadusta, jota voi käyttää
apuna kuoleman ja kuolemanpelon käsittelyssä. Pieni tulitikkutyttö pääsee
mukavaan paikkaan isoäitinsä luo eikä hänellä ole enää kylmä. Sadussa näkyy
kirjoittajan kristinusko ainakin maininnassa siitä, että tulitikkutyttö on
kuolemansa jälkeen ”Jumalan luona”. Tämä voi olla herkemmille ei-kristityille
häiritsevää, mutta toisaalta satu on ainakin tälle kirkkoon kuulumattomalle
lukijalle tarpeeksi neutraali ja lievistä uskonnollisista teemoistaan
huolimatta sopii myös ei-kristityille. Se tarjoaa yhden kulttuurin tulkinnan
kuolemanjälkeisestä elämästä. Toisaalta kyynisempi puoleni ei voi kuin miettiä
vaihtoehtoa, että kaikki tulitikkutytön näyt isoäitiä myöten olivat vain hänen
kuolinhetkensä harhaa. En tosin usko, että Andersen itse ajatteli näin. Joka
tapauksessa Pieni tulitikkutyttö on minusta syvästi koskettava ja voin oikein
mielelläni lukea sitä lapsille ja itsellenikin uudelleen ja uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti