Tove Jansson: Kuka lohduttaisi nyytiä?

Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi on tietenkin luettava muumikirjoja! Etsin tätä kirjablogia varten käsiini sellaisen Janssonin muumikirjan, jota en ole aiemmin lukenut ja yritän kovasti pitää tämän tekstin vapaana liiasta muumi- ja Tove-fanituksesta. Jo kirjan nimi – Kuka lohduttaisi nyytiä? – kuulostaa hyvin kiinnostavalta; se on yhtä aikaa hellyttävä ja melankolinen. Hellyttävyyttä ja melankoliaa löytyy kirjan sivuiltakin.

Nyyti on pieni ja yksinäinen otus, joka elää pimeän metsän keskellä ja pelkää yksin ollessaan. Eräänä aamuna hän saa tarpeekseen ja lähtee etsimään ystävää. Hän pakkaa laukkunsa ja jättää kotinsa ovet auki ja valot päälle ja joutuu pitkälle matkalle, jossa ystävän löytäminen ei olekaan ihan helppoa. Kirjan pääteemoja ovat yksinäisyys ja ystävyys. Kirja kuvaa pienen, aran nyytin ongelmia, kun se ei uskalla liittyä muiden joukkoon tai kun hän huomaa, että mukavat hetket eivät tunnu niin mukavilta ilman ystävää. Kuka lohduttaisi nyytiä? onkin erinomainen kirja käsittelemään ystävyysteemaa esimerkiksi päiväkodissa ja nyytiin on etenkin hieman ujompien lasten hyvin helppo samaistua. Kirjassa esiintyy myös monia värikkäitä muumimaailman asukkaita, kuten vilijaanoja, mymmelejä ja mörkö, jotka ovat varmasti monille lapsille jo entuudestaan tuttuja.

Kuka lohduttaisi nyytiä? on kuvakirja, joka on kirjoitettu loppusoinnulliseen runomuotoon. Riimit antavat lukukokemukselle aivan oman rytminsä, jota on syytä miettiä jos kirjaa ryhtyy lukemaan lapsille ääneen. Tämä onkin paras tapa saada lapset tutustumaan kirjaan, sillä kirjan fontti on vanhanaikaista kaunokirjoitusta, joka on useimmille lapsille varmasti hankalaa luettavaa. Runojen lisäksi kirjan sivuilta löytyy aukeaman kokoisia kuvia, joissa näkyy Tove Janssonin tyyli aivan yhtä selvästi kuin kaikissa muissakin hänen kuvituksissaan. Kuvat koostuvat suurista, tasaisista väripinnoista ja viivoista, jotka muodostavan aivan omanlaisiaan, eläväisiä pintoja. Hahmojen muodoissa on lapsenomaista pyöreyttä ja niiden kasvot ovat yksinkertaisia mutta ilmeikkäitä. Kuvissa on paljon yksityiskohtia ja liikettä, mutta niissä käytetyt muodot ovat selkeitä, mikä auttaa pienempiäkin lukijoita seuraamaan kuvia. Jotkut kuvat ovat hyvin värikkäitä ja iloisia ja toiset melkein mustavalkoisia ja surumielisen utuisia.

Kirjan tarina ystävän etsimisestä ja lopulta löytämisestä ei ole mitään uutta, mutta sitä on käsitelty hyvin viehättävällä tavalla. Runomuotoisella tekstillä on aivan oma tunnelmansa, jota tukee myös tekstin kauniit, kuvailevat osiot. Kirja on Kirsi Kunnaksen suomentama, ja Kunnas tekee hyvää työtä. Kirjassa on myös erikoinen ja mielestäni erittäin kekseliäs kohta, jossa nyyti haluaa kirjoittaa kirjeen, jossa kertoo seikkailuistaan, muttei keksi mitään sanottavaa ja kirja pyytää lukijaa kirjoittamaan kirjeen nyytin puolesta. Kirja antaa lukijan siis osallistua tarinaan ja rohkaisee heitä samalla kirjoittamaan itse tai ainakin kertaamaan yhdessä esimerkiksi aikuisen kanssa tarinan tapahtumia ja miettimään, millainen on hyvä kirje ystävälle. Se auttaa entisestään käsittelemään kirjaa ja sen teemoja lasten kanssa.

Tove Jansson

Kuka lohduttaisi nyytiä?

WSOY, Helsinki 1960

Alkup. Vem ska trösta knyttet?, 1960