Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa

Lewis Carrollin klassikot 1800-luvulta löytyivät Eeva-Liisa Mannerin ja Kirsi Kunnaksen suomentamana yksistä kansista, joten päätin sivistää itseäni näilläkin kirjoilla. Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa ovat ainakin Kunnaksen kirjan loppuun kirjoittamien jälkisanojen mukaan kokoelma viktoriaanisen ajan lastenlorujen ja lastenkirjojen parodioita sekä satiiria ajan lastenhoitoteorioista ja tavoista. Tätäkin kirjoista kieltämättä löytyy, mutta niistä löytyy myös sanaleikkejä, filosofisia pohdintoja ja kaikenlaisia päättömiä tapahtumia. Liisan seikkailut ovatkin selkeästi nonsense-kirjallisuutta.

Liisa on nuori tyttö, joka on melko tomera ja muista huolehtivainen ja joka osaa ottaa hänelle tapahtuvat oudoimmatkin asiat loppujen lopuksi vastaan melko rauhallisesti. Hän lähtee seuraamaan valkoista kaniinia ja putoaa kaninkolon läpi ihmemaahan. Ihmemaassa asustaa monenlaisia outoja hahmoja, kuten aina virnistelevä kissa, Hullu Hatuntekijä, kaalimato sekä Herttakuningatar ja Herttakuningas, jotka pelaavat krokettia siileillä ja flamingoilla ja jotka pitävät kovasti muiden mestaamisesta. Ihmemaassa luonnonlait eivät päde lainkaan ja aika ja paikka vaihtuvat hyvinkin nopeasti. Siellä Liisakin tuntee muuttuvansa oudommaksi; hänen sanansa menevät loruillessa sekaisin ja hän kasvaa ja kutistuu jatkuvasti syödessään tai juodessaan. Tämä tuo mieleeni lapsuuden nopeat kasvukaudet ja sen, miten välillä tuntuu, että kasvaa liiankin nopeasti eikä enää hallitse kehoaan täysin. Ympäristön surrealistisuus ja tapahtumien epälooginen kulku taas tekee koko tarinasta unenomaisen – ja mikäli tarina todella on unta, heijastavat tarinan hahmot jotakin Liisan alitajunnasta, mikä antaa Liisasta yhtä aikaa sekä hieman sekavan että filosofisen kuvan.

Liisan seikkailut peilimaailmassa on pääpiirteiltään sama kuin ensimmäinenkin kirja, mutta tällä kertaa ihmeelliseen maailmaan mennään peilin läpi ja sen sijaan, että Liisa vain tutkisi uutta maailmaa, osallistuu hän shakkiotteluun shakkinappulana, jotta pääsisi kuningattareksi. Kirjan tarina etenee siis kenties hieman edellistä loogisemmin, mutta siinäkin aika, paikka ja tarinan suunta vaihtuvat hyvin äkillisesti niin, että Liisakaan ei oikein tahdo pysyä perässä. Peilimaailmassakin asuu omituisia hahmoja, kuten Valkoinen Kuningas ja Kuningatar sekä Punainen Kuningas ja Kuningatar, Tyyris Tyllerö ja Valkoinen Ritari, joka keksii kaikenlaisia omituisia keksintöjä ja pitää runoista.

Tarinassa on paljon erilaisia loruparodioita ja osa kirjan tapahtumistakin tapahtuu vanhojen lastenlorujen ja -tarinoiden mukaan. Minusta tuntuu, että olisin saanut kirjasta enemmän irti, jos yksikin näistä loruista olisi ollut minulle tuttu, mutta lukukokemus oli silti oikein mukava. Lukemaani versioon oli kyllä ystävällisesti liitetty alkuperäiset suomennokset parodioiduista loruista ja Kirsi Kunnas selittää joidenkin runojen käännöksissä tehdyt ratkaisut jälkisanoissaan melko tarkastikin, mikä auttoi minua joidenkin vitsien tajuamisessa. Tässä tapauksessa alkuperäisteoksen lukemisesta olisi tuskin ollut hyötyä, sillä en tunne loruja englanniksikaan. Keskityinkin molempia kirjoja lukiessani enemmän hahmojen käyttämiin sanaleikkeihin ja filosofisiin teemoihin. Suurin osa ihmemaan ja peilimaailman asukkaista ajattelee asioita joko omalla logiikallaan tai hyvin kirjaimellisesti. Kielikuvia ja jopa melko tavallisia ilmaisuja pohditaan joskus kauankin. Välillä kirjoissa esitetään hyvin syvällistä ontologista pohdintaa herättäviä väitteitä, mutta niitä ei kuitenkaan pohdita itse kirjassa kovinkaan paljoa, eivätkä tarinan hahmot edes tiedä, ovatko väitteet totta vai ei. Vakavien pohdintojen ja hauskan sanailun välinen raja hämärtyykin kirjoissa aivan samalla tavalla kuin unen ja todellisuuden välinen raja.

Kirjat ovat kuvitettuja lastenromaaneja, joiden alkuperäisen ja lukemassani painoksessakin käytetty kuvitus on John Tennielin käsialaa. Kuvitus on romanttista ja siinä on eläväistä, viivoilla aikaansaatua varjostusta. Ne tukevat kirjojen tekstiä, mutta kuvia ei kuitenkaan välttämättä tarvita kirjojen tarinan seuraamiseen – tai pitäisikö sanoa että ne eivät juuri auta selkeyttämään tarinaa. Kirjoja voisi lukea hieman vanhemmille, kuten vaikka 5-vuotiaille ja siitä vanhemmille lapsille vaikka ilta- tai unisaduksikin. Kirjan lukuisia loruja ja runoja voisi lukea nuoremmillekin ja niitä voisivat aikuinen ja lapset lausua yhdessä. Liisan seikkailut ovat erinomaista luettavaa aikuisillekin, sillä niistä jokainen löytävät jotain nokkelaa ja älykästä, olipa se sitten sanaleikki, satiiria, filosofisia ajatuksia tai vain tarina tytöstä, joka joutuu hyvin outoon maailmaan.

Lewis Carroll

Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa

Gummerus Kustannus Oy, Helsinki

WS Bookwell Oy, Porvoo 2012

Alkup. Alice’s Adventures in Wonderland, 1865

Through the Looking Glass, 1875