Zacharias Topelius: Adalmiinan helmi

Suomen oman satusedän, Zacharias Topeliuksen Adalmiinan helmi kertoo prinsessasta, jonka ristiäisiin kutsutaan kummeiksi kaksi haltiatarta. Toinen heistä lahjoittaa pikkuprinsessa Adalmiinalle helmen, joka antaa Adalmiinalle kauneutta, rikkautta ja viisautta niin kauan kuin se on hänellä hallussaan. Toinen haltiattarista taas lupaa, että jos Adalmiina joskus kadottaa helmen, saa hän nöyrän sydämen. Kasvettuaan kauniiksi, rikkaaksi, viisaaksi – tai lähinnä älykkääksi – ja samalla hyvin itserakkaaksi ja ylpeäksi nuoreksi naiseksi Adalmiina hukkaa helmensä ja karkaa pelästyneenä ja muistinsa menettäneenä metsään. Myöhemmin helmen löytää prinssi, joka tykästyy myös köyhään Adalmiinaan ja lopulta kaikki päättyy onnellisesti päähenkilöiden näkökulmasta niin kuin näissä vanhoissa saduissa on tapana.

Sadun pääteemana on, että nöyrä sydän on parempi kuin kauneus, rikkaus ja viisaus. Liika ylpeys on ihmisessä ikävä piirre. Satua voi siis luonnehtia fantasiasadun lisäksi moraalisaduksi. Satua voi myös käyttää muistuttamaan, että ihmisiä ei kannata olla koko ajan ylistämässä, sillä se saattaa nousta helposti päähän. Nämä opetukset toimivat hyvin myös nykypäivänä.

Adalmiinan helmi on 1850-luvulla kirjoitettu satu. Se on hyvin perinteinen lastensatu, jossa pyörii prinssejä ja prinsessoja ja haltiattaria. Satujen suosikkinumero, eli kolme, pääsee sekin mukaan tarinaan, sillä Adalmiina on kadoksissa kolme vuotta ja yhdessä kohdassa prinssi kysyy sotilaalta kolme kertaa, mitä tämä näkee tiellä. Topeliuksen koti, uskonto ja isänmaa -arvot näkyvät sadussa melko vähän. Jumala mainitaan vain kerran ja sekin vain yhden hahmon ajatuksissa, eikä tarinassa näy suomalaisuus tai sen suurempi kodin arvostus kovinkaan paljon. Toki Adalmiina lopulta löytää tiensä takaisin kotiin ja siitä iloitaan kovasti. Sadun naiskuva on perinteinen eli siis sellainen, joka nykyään suututtaa feministejä ja tasa-arvon vaalijoita. Adalmiina on hyvin passiivinen hahmo, ja hän tarvitsee taikuutta jopa kasvaakseen ihmisenä. Toisaalta yksi helmen antamista piirteistä on viisaus, mikä viittaa ainakin siihen, että naistenkin viisautta arvostetaan tarinassa.

Valitsin satua etsiessäni varta vasten Rudolf Koivun kuvittaman version, sillä pidän Koivun kuvituksesta todella paljon. Se on perinteisen romanttista, vesiväreillä maalattua kuvitusta, jota näkyy paljon joulukorteissakin. Kuvien kasviaiheet ja fantasia-aiheet tuovat heti mieleen jugendin, joka on yksi suosikkitaidetyyleistäni. Satu toki toimii ilman kuviakin, mutta itse lukisin mielelläni lapsille tätä Koivun kuvittamaa versiota. Satu sopii mielestäni vaikka minkälaiseen vähän rauhallisempaan satuhetkeen.